Kuukausi: toukokuu 2018
-
Theseus vei nettiin ja Google toi kännykkään – moni opinnäytetyö saa lukijoita joka päivä
Meillä on juhlavuosi, josta voi ylpeillä. Ammattikorkeakoulujen yhteisen, opetusministeriön tukeman julkaisuarkistohankkeen tulos, Theseus.fi saatiin nettiin vuonna 2008, ja se on vaikuttavimpia amk-kirjastojen yhteistyön hedelmiä. Osallistuin SAMKin kirjaston puolesta Theseuksen pilotointiin. Kun palvelu saatiin pystyyn, olimme ensimmäisten amkkien joukossa tallentamassa sinne opinnäytetöitä. Niitä oli koottu julkaisulupineen jo parin vuoden ajan odottamaan sopivaa verkkojulkaisualustaa. Liikkeelle lähdettiin innokkaina…
-
Voi Justus, mikä palvelu
SAMKissa otettiin Justus – julkaisutietojen tallennuspalvelu käyttöön elokuussa 2017. Halusimme kiirehtiä käyttöönottoa, sillä entinen exceleihin ja xml-siirtoon pohjautunut tapa oli hyvin työllistävä ja vaati käsityötä.
-
Kymmenen vuotta Theseus-julkaisijan arkea – Tessus, Tessu, Teesus, monta nimeä Theseuksella
Theseus, tuo ammattikorkeakoulujen ikioma opinnäytteiden tallennuspaikka, on yksi kirjaston työvälineistä. Hommaa on tehty vuodesta 2008 alkaen. Ensimmäiset vuodet taidettiin mennä melko vaatimattomin tallennusmäärin, koska monet opiskelijamme eivät halunneet työtään julkisesti verkossa luettavaksi. Sittemmin trendiviiva on muuttunut toiseen suuntaan, lähes kaikki opinnäytteet ovat nyt Theseuksessa luettavissa.