“Koskaan ei pidä sortua kurssikirjojen lainaamiseen” – SAMKin kirjaston 30 ensimmäistä vuotta kirjastobossin silmin

Satakunnan ammattikorkeakoulun kirjaston historia ulottuu oikeastaan pitkälle oppilaitosten historiaan aina 1800-luvun puolivälin tienoille, mutta varsinaisesti ammattikorkeakoulukirjaston toiminnan voi katsoa alkaneen 30.8.1991 pidetystä Satakunnan va. ammattikorkeakoulun (SVAMKK) kirjastotyöryhmän ensimmäistä kokouksesta. Tuossa kokouksessa oli edustettuina silloiset seitsemän oppilaitosta. Työ aloitettiin kirjastojen tilanteen kartoituksella, henkilökunta ja kokoelmat sekä tilat koottiin lähtötilanteeksi. Heti tässä alkuvaiheessa oli jo esillä sellaisia ajatuksia ja keskustelunaiheita, jotka ovat toistuneet oikeastaan koko ensimmäisen 30 v. ajanjakson. Tässä näitä aiheita kootusti, jostain toisesta näkökulmasta olisi tietenkin voinut nostaa esille muitakin asioita. Kaikki sitaatit on otettu Kirjastotiimin tai Kirjastoryhmän kokousmuistioista sellaisinaan. Ehkä tästä katsauksesta löytää myös jonkinlaisen punaisen langan kehityksessä, vaikka sisäpiiristä katsoen kaikki ei ihan systemaattisesti tai suunnitellusti olekaan sujunut.

Jatka lukemista ““Koskaan ei pidä sortua kurssikirjojen lainaamiseen” – SAMKin kirjaston 30 ensimmäistä vuotta kirjastobossin silmin”