Avainsana: kirjasto
-
SAMKin opiskelija käy kirjastossa lähes 50 kertaa vuodessa
Kirjastopalvelujen käytön tilastoinnit kertovat monta mielenkiintoista faktaa. Tieteellisten kirjastojen KITT-yhteistilastossa tunnuslukujen laskennassa absoluuttisia lukuja verrataan kohdeväestön määrään eli opiskelijoihin ja henkilökuntaan. Käyttötilastojen lisäksi meitä kiinnostaa tietenkin myös asiakkailta saamamme palaute, ja tätä varten toteutamme muutaman vuoden välein Käyttäjäkyselyn. Tässä jutussa esitellyissä Käyttäjäkyselyn arvioissa asteikko on 1 -5, viimeisin kysely oli huhtikuussa 2017.
-
Hankkeiden tiedonhaku haastaa ammattilaisen – case SUVAKE
Sairaanhoitajakoulutuksen uuden valintakoemenetelmän kehittäminen -hankkeessa (SUVAKE) oli tavoitteena kehittää valtakunnallisesti käyttöön otettava valintakoemenetelmä. Tämä sähköinen valintakoe oli käytössä marraskuussa neljässä ammattikorkeakoulussa, joista SAMK oli yksi. Tästä on kerrottu mm. SAMKin sivuilla 28.11.2016. Uudesta valintakokeesta on uutisoinut myös Yle 1.4.2017. Oli mielenkiintoista ja haasteellista olla SAMKin kirjaston puolelta tukemassa SUVAKE-hanketta maaliskuusta 2015 huhtikuuhun 2016 asti –…
-
Finna sai hyvät arvostelut asiakkailta: ”Kymppiä ei vaan ikinä voi antaa, sillä täydellisyys ei ole mahdollista.”
Finna on monivuotisessa KDK-hankkeessa toteutettu asiakasliittymä, jota hyödyntävät kirjastot, museot ja arkistot. Kansalliskirjasto järjestää kansallisista kirjastopalveluista säännöllisesti käyttäjäkyselyitä. Finnan käyttäjäkyselyn tuloksista on yhteenvetoa Kansalliskirjaston sivulla. SAMKin kirjaston osalta 336 asiakasta (joista 90 % oli opiskelijoitamme) vastasi joulukuiseen kyselyyn. Koska olimme aikanaan (2014) SAMKissa ensimmäisiä Finnan käyttöönottajia, on meillä nyt vertailutietoa jo kolmelta vuodelta Finnan käytöstä. Tällä…
-
Yhdessä oppimaan
Aktivoiva oppiminen ja kirjastot STKS:n koulutuspäivässä Tieteiden talossa jaettiin kokemuksia erilaisista aktivoivan oppimisen menetelmistä. Päivän aloitti pedagoginen yliopistonlehtori Eeva Pyörälä Helsingin yliopistosta kertomalla käänteisestä oppimisesta lääketieteen opiskelijoille ja miten kirjastot voivat edistää tätä oppimismenetelmää. Pyörälä mainitsi, että käänteisen oppimisen kolme peruspilaria ovat oppimisen aktivointi, oppimista tukevat virikkeet ja se, että oppiminen on yhteistä. Käänteisessä oppimisessa…
-
Sormet savessa Escape roomiin
Kirjastossamme järjestetään perinteisesti pari kertaa vuodessa kirjastolaisten tiimille yhteisiä koulutustilaisuuksia, kutsumme näitä tiimipäiviä keskenämme KesäKouluiksi ja JouluKouluiksi. Tilaisuudet ovat aina olleet kullan arvoisia ja hyödyllisiä, suunnitellaan ja opitaan uusia asioita, ollaan yhdessä ja jaetaan tietoa. Yhteistä aikaa, milloin neljällä paikkakunnalla toimivan kirjaston koko henkilökunta on koolla, on hyvin harvoin tarjolla. Kiireisen syyslukukauden vastapainoksi halusimme JouluKoulussa…
-
Mitä ne oikein tekevät siellä kirjastossa
Mitä siellä kirjastossa oikein tehdään? Istuuko kirjastohenkilöstö vain lainatiskillä odottamassa asiakkaita? Tulevatko kirjat ja e-aineistot itsestään asiakkaiden käyttöön?
-
Tilastot kertovat kirjastosta totuuden??
Tilastoja voi tietenkin lukea monesta näkökulmasta ja valita omiin tarkoitusperiinsä sopivimpia. Kirjastojen osalta tilastotietojen kerääminen on kuitenkin pitkälti standardoitua ja mekin toimitamme pitkän listan tilastotietoja KITTiin eli Tieteellisten Kirjastojen Tilastotietokantaan. Kerätyt tiedot eivät kaikilta osin vastaa tarpeita, mutta onpa tuolla hyviäkin mittareita löydettävissä. Verkkopalvelujen (tai ylipäänsä sähköisten palvelujen) osalta KITT ei oikein istu nykyisen toiminnan…
-
Kirjavaa on SAMKin kirjaston uusi blogi
Tästä alkaa SAMKin kirjaston henkilökunnan uusi blogi nimeltään Kirjavaa. Jatkamme blogikirjoittelua vaihtelevin sävyin. Nimi valikoitui muutamista kirjastolaisten ideoista. Ehdotus ”Kirjavaa päivää” tiivistettiin lyhyempään muotoon, joka erään informaatikon mukaan ”jättää tilaa tulkinnoille ja viittaa tähän meidän ydintuotteeseen”. Tämä lyhyempi nimi on helpompi nettiosoitteessakin. Miksi sitten uusi blogi? Halusimme siirtää bloggaamisen Bloggerista SAMKin WordPress-alustalle, jolle nettisivustokin tänä vuonna kirjoitettiin uusiksi. Näin kirjastohenkilöstö…