Hankkeiden tiedonhaku haastaa ammattilaisen (kuva Teksomolika/Freepik)

Hankkeiden tiedonhaku haastaa ammattilaisen – case SUVAKE

Sairaanhoitajakoulutuksen uuden valintakoemenetelmän kehittäminen -hankkeessa (SUVAKE) oli tavoitteena kehittää valtakunnallisesti käyttöön otettava valintakoemenetelmä. Tämä sähköinen valintakoe oli käytössä marraskuussa neljässä ammattikorkeakoulussa, joista SAMK oli yksi. Tästä on kerrottu mm. SAMKin sivuilla 28.11.2016. Uudesta valintakokeesta on uutisoinut myös Yle 1.4.2017.

Oli mielenkiintoista ja haasteellista olla SAMKin kirjaston puolelta tukemassa SUVAKE-hanketta maaliskuusta 2015 huhtikuuhun 2016 asti – paljolti tietopalvelun keinoin. Tiilimäen kirjastossa haimme opettajille aineistoa, kuten kirjoja ja artikkeleita, hankkeeseen liittyvistä aiheista: muun muassa opiskelijoiden oppimis- ja työskentelyvalmiuksista, kielen ymmärtämisen perustaidosta, kielen merkityssisällöistä ja -suhteista, tiedonhankintaosaamisen mittaamisesta, loogisesta päättelystä ja ongelmanratkaisusta.

Minäpystyvyys – mitä ihmettä?

Kirjaston puoleen käännytään runsaan tietomäärän seulomisessa, tiedon ja juuri niiden oikeiden artikkeleiden ja asioihin kuuluvien liittymäkohtien löytämisessä. Meitä lähestytään ns. avainsanoin, jotka voivat olla myös englanniksi. Koska kirjaston tiedonhaun asiantuntijallekin aiheet ovat joskus hyvin erilaisia tai monimutkaisiakin, ennen tiedonhakua täytyy aihepiiriä avata itsellekin saatujen avainsanojen sekä myös tiedon tarvitsijan kanssa käydyn keskustelun perusteella.

Tarkoituksena on tarkentaa aihetta siten, että lähdemme tiedon haussa oikeaan suuntaan alusta asti. Esimerkiksi englanninkielisten avainsanojen, kuten self-efficacy (minäpystyvyys), sekä aihepiiriin liittyvien yksityiskohtien kääntäminen englannista suomeksi osaltaan aloittaa tiedonhakuprosessin. Myös keskustelu case-tiedonhausta työkaverin kanssa virkistää välillä ajattelua, mikä monipuolistaa joskus hyvinkin vieraiden aiheiden tiedonhakua.

Asiantuntijakin oppii uutta

Kirjastosta osallistumme mielellämme erilaisten hankkeiden kirjallisten lähdeaineistojen, kuten tieteellisten artikkeleiden ja esimerkiksi tehtyjen seurantatutkimusten etsimiseen ja hyödyntämiseen, koska monipuolinen tiedonhaku osaltaan lisää myös kirjastoammattilaisen asiantuntijuutta ja tietämystä hyvinkin erilaisista asioista.

Tiedonhakutyö ei ole aina nopeaa, koska pieniin murusiin pilkotut aihepiirin osat pitää saada yhdistymään suuremmiksi kokonaisuuksiksi tiedonhakuprosessissa. Oikeaa tietoa oikeaan aihepiiriin on se apu, jota tutkija työssään voi hyödyntää. Tässä me kirjaston tiedonhaun osaajat voimme tarjota osaamistamme.

Tieto jatkuvassa kierrossa

Kirjaston ammattilaisten tiedonhakujen tulokset muokkautuvat tutkijoiden käsissä ja saavat julkisuutta, kun hankkeiden tulokset otetaan käyttöön. Näin tapahtui myös SUVAKE-hankkeen toteutumisessa.

Oppiminen jatkuu valmistumisen jälkeen
Kirjasto palvelee opiskelijaa myös valmistumisen jälkeen.

Kaikki tehty työ lisää merkittävästi osaltaan myös kirjaston tietopääoman hyödyntämistä yhteiseksi hyväksi. Yleisesti katsoen kirjaston roolista tiedonhakuprosesseissa lopputuloksena on, että tutkijoiden tekemät väitöskirjat julkistetaan ja opiskelijat saavat opinnäytteensä valmiiksi. He siirtyvät työelämään ja kehittävät työelämässä projekteja, joissa kirjasto jälleen voi olla tiedontarpeiden tukena. Ammattikorkeakoulun kirjasto palvelee myös valmistumisen jälkeen.

Kirjoittajat Raija Järvimäki ja Irina Vikman


Posted

in

by