Yhdessä matkalla digiosaajiksi

Kaksi digiseminaaria yhdellä reissulla. Ensin tarjoiltiin näkemyksiä digitaalisesta oppimisesta ja sitten matkattiin kohti digiosaavaa Suomea. Its’ Learning tarjoili Chydeniassa asiakkailleen tuhdin annoksen digioppimista. Aiheet vaihtelivat digitaalisesta jalanjäljestä opetusmaailman murrokseen. Jatka lukemista ”Yhdessä matkalla digiosaajiksi”

Kirjasto on oppimo

Kirjaston yksi tärkeimmistä palveluista nykyisin – ja tulevaisuudessa yhä enemmän – on tarjota itsenäistä oppimista tukevat tilat. Tällaisen ajatuksen pohjalta aloitettiin joitain vuosia sitten SAMKissa Porin kirjaston uuden tilojen suunnittelu ja Rauman kirjaston uudistaminen. Näiden isojen hankkeiden rinnalla uudistettiin myös Kuninkaisten ja Taidekoulun kirjastoja asiakaskunnan tarpeiden pohjalta. Tilojen lisäksi samalla koko palvelukonseptiamme uudistetaan, kirjastopalveluthan toimivat nykyisin vahvasti myös verkossa. Vinkkejä ja toiveita tarpeista saimme vuosien varrella opiskelijoilta erilaisten käyttäjäkyselyjen ja suoran palautteen kautta. Jatka lukemista ”Kirjasto on oppimo”